|
Biokaasua syntyy mikrobien hajottaessa eloperäistä ainetta hapettomissa olosuhteissa. Biokaasua syntyy esim. karjan lannan, biojätteen tai kasvien mädäntyessä. Biokaasua voidaan ottaa talteen kaatopaikoilta tai sitä voidaan tuottaa biokaasulaitoksissa. Yleensä yli puolet syntyvästä biokaasusta on metaania, loppu valtaosaltaan hiilidioksidia. Näiden lisäksi kaasuseoksessa on pieniä pitoisuuksia mm. vettä, rikkivetyä, vetyä, ammoniakkia ja häkää. Käytettäessä biokaasua sähkön ja lämmön tuotantoon erikokoisissa voimaloissa siitä täytyy poistaa rikkivety ja kosteus. Liikennepolttoaineena käytettäessä kaatopaikoilta talteenotettava tai biokaasulaitoksesta saatava raakakaasu täytyy ensin puhdistaa. Erityisesti kosteus - siis vesi - voi aiheuttaa ongelmia auton moottorin toiminnassa esimerkiksi korroosion tai jäätymisen vuoksi. Puhdistetun liikennebiokaasun - ts. biometaanin - metaanipitoisuus onkin tavallisesti n. 95 % ja loppu on lähes kokonaan hiilidioksidia. Lisäksi kaasu täytyy paineistaa n. 250 barin paineeseen, jotta tankkaaminen auton kaasusäiliöihin onnistuisi. Kuvassa MTT:n Maaningan biokaasulaitos. |


